Nukuttiin A:n kanssa tänään todella pitkään, en kehtaa edes kertoa mihin aikaan noustiin :D
Perus sunnuntaipäivä sitten muuten, eipä olla tehty juuri mitään. Minä olen tapittanut taas Lostia koneelta ja tehnyt jumpan yhden kerran. Pari tuntia sitten kysyin jos A lähtisi kanssani lenkille.
Ehdittiin kävellä reilu 8 minuuttia, kun kova kipu iski taas polveen. A ehdotti että kääntyisimme takaisin, mutta minä taas tyhmänä halusin jatkaa vielä eteenpäin. Eikä mennyt kauaa, kun kipu iski uudestaan ja kovemmalla voimalla. Sanoinkin A:lle, että ei se kipu ole ennen tämmöistä ollut ja ylpeyteni antoi periksi ja käännyimme takaisin kotia kohti. Tuntui kuin joku iskisi tikkaa polven sivusta sisään, mitenhän tämän nyt selittäisi.. Kipu tuntui tekevän puolikaaren muotoista liikettä lähtien polven ulkosyrjältä edeten siitä sitten keskemmälle polvea. Mitä suorempana pidin jalkaa kävellessäni, sitä vähemmän sattui. Vähitellen kipu alkoi sitten hellittämään.
Käveltiin sellaiset reilu 23 minuuttia ja matkaa kertyi alle 2 km, eli ei paljoa. Välistä jouduimme pysähtelemään kun en kivulta pystynyt liikkumaan kunnolla.
Olisi ehkä pitänyt antaa jalan levätä kauemmin edellisen lenkin jäljiltä, jonka tein siis perjantaina. Minulla on paha tapa vetää aina vähän överiksi, mitä tulee liikuntaan ja treenaamiseen. Olen mm. kerran kärsinyt ylikunnosta, maannut sairaalassa puoli päivää kun minulla epäiltiin sydänlihastulehdusta (jep, piti sitten pikku flunssassa päästä treenaamaan..) ym mukavaa. Minulle ei tuota mitään ongelmaa vetää putkeen spinning-tuntia, bodycombatia ja loppuun vielä salitreeniä. Toisinsanoen, treenaamisessani ei pahemmin ole ollut järkeä. Liian paljon kaikkea. Teen suhteellisen fyysistä työtä, joten saan joka arkipäivä siitäkin rasitusta melkoisesti. Äitinikin on muutamaan kertaan huomauttanut, että liikunnasta on tullut minulle jo huumetta (tai no, olen minä muiltakin kuullut kommenttia treenaamisistani ym, että pitäisi ottaa iisimmin, levätä enemmän jne) Minä olen vain hymähtänyt ja pyöritellyt päätäni, mutta näin jälkikäteen ajateltuna taisi äidillä ja muilla olla pointti jutuissaan. Eli jos jotain positiivista pitää löytää tästäkin loukkaantumisesta, niin taisi tulla sopivaan aikaan, ennen kuin ehdin vetää itseäni taas aivan piippuun.
Nuorempana sairastelu ei ollut este treenaamiselle ja pelaamiselle. Kun valmentajakin antoi pelata, niin mikäs siinä! Ei sitä silloin tullut ajateltua, että saattaisin tartuttaa muutkin joukkuelaiseni. Minä vain halusin pelata ja sillä sipuli. Tuon sydänlihastulehdusepäilyn jälkeen kaikki sitten muuttuikin, sain järkeä päähäni. Siihen asti olin selvinnyt hyvällä tuurilla, mutta yksi epäonninen kerta riittäisi siihen, ettei mahdollisesti enää koskaan tarvitsisi tehdä yhtään mitään.. Nyt tekeekin pahaa katsoa noita nuorimpia joukkuelaisiamme, jotka riskeeraavat terveytensä vain sen takia, että haluavat pelata tai treenata. En tiedä kuinka monta kertaa olen yrittänyt takoa järkeä niihin pikku kalloihin, mikään ei tunnu auttavan. Ehkä se yksi varoittava esimerkki riittäisi? Kaikki tuntuvat uskovan, ettei se nyt omalle kohdalle iske, tietenkään. Mutta mitäs sitten kun iskee?
Kaikista hauskintahan tässä on se, että minä kyllä tiedän oikeanlaisen ravinnon ja levon merkityksen. Jostain syystä välillä on vain toimittava aivan päinvastoin kuin pitäisi.. Toisaalta, olen kyllä hieman edistynyt :) ennen oli puskettava salille vaikka silmät painuivat väsymyksestä kiinni tai muuten vain oli niin huono päivä että paras ratkaisu olisi vain jäädä sänkyyn. Nykyään erotan oikean väsymyksen ja oikeasti huonon päivän, eli tiedän milloin on syytä vain suosiolla jäädä kotiin tai käydä vaikka vain kävelylenkillä. En enää mennyt edes seuraamaan treenejä kipeänä, ihan vain sen takia etten tartuttaisi muita (vaikka meillä valmentaja kehoittaa tulemaan sairaanakin paikan päälle seuraamaan, minusta tuossa nyt ei ole mitään järkeä..). Ärsyttää salillakin nuo flunssapotilaat, jotka yskivät/aivastelevat käsiinsä/laitteisiin/painoihin jne ja siten siirtävät omia pöpöjään eteenpäin muille. Yöh. Ja kaikki vain sen takia, kun sinne salille on pakko päästä!1!1 viis niistä muista, muttakunminähaluun.
Argh. Olen kai puhunut :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti