Pelipäivä, juhlapäivä

Otsikon tekstin olisin todennäköisesti kirjoittanut facebookiin, kuten yleensä pelipäivinä. No, eipä tarvinnut tänään kirjoittaa :/
Reilun 12 minuutin pelin jälkeen oli tilanne meille jo 3-0, mutta vastustaja päätti pistää pelin jännäksi ja lopputulokseksi saatiin 5-3 (viides maali tyhjiin). Sain "toimitsijapalkaksi" joukkueen huoltolaukusta pari kylmäpussia, ja hyvä olikin että sain. Selvisin pelistä kunnialla eikä jalat menneet juntturaan niin kuin yleensä, kun istuu pitkiä aikoja. Tosin erätauoilla kävin aina vähän jaloittelemassa, että ehkä tälläkin oli oma vaikutuksensa :)
Toisesta tuomarista sain juttukaverinkin, kun selvisi että häneltäkin on ristisidettä operoitu.
Ylläri, että salibandypiireistä löytyy näitä acl-potilaita enemmänkin ;D

Noin niinkuin muuten menee tämäkin päivä tuohon bad day -kategoriaan. Olen unissani alkanut nostelemaan tuota vasenta jalkaa jostain kumman syystä, ja tuo nostelu sitten aiheuttaa valtavaa kipua. Heräsin taas viime yönä tähän, ja piti sitten taas muutama kyynel tirauttaa kun jomotti niin perkuleesti.
Eipä ihmekään, että se vasemman jalan pohje on niin kipeä - aika mojova mustelma löytyy meinaan sieltäkin. Lisäksi tuossa leikkausarven kohdalla on aikamoinen patti.

mustelmia...

pattia pukkaa.

Ensimmäiset kolme päivää menivät tosiaan todella hyvin ja mielialakin oli varsin positiivinen. Nyt taas tuntuu, että kaikki on huonosti ja kivut vain pahenevat koko ajan. Olen aina luullut, että omistan jokseenkin korkean kipukynnyksen, mutta nyt olen parkumassa jokaisesta pienestäkin vihlaisusta. Ja se mieliala.. noh, aika negatiivinen. En nyt viitsi masennuksesta puhua, koska se on ihan oikea sairaus, mutta kieltämättä aika synkät pilvet tässä pään päällä leijuu. Näin tässä pari yötä sitten unta, että olin salilla. Kovin olin suunnitellut meneväni puntille viimeistään nyt viikonloppuna, mutta eihän siitä taida mitään tulla. Kärsivällisyys ei todellakaan kuulu hyviin puoliini..

Cause you had a bad day

Tänään on ollut huono päivä :(
Jalkoihin on sattunut aamusta asti niin paljon, että olen vain itkeä tihrustanut vähän väliä.
Kipu ilmenee särkynä paikallaan ollessa, ja kun liikkuu niin johan alkaa vihloa.
Olisi vain pitänyt jäädä sänkyyn peiton alle...

Tällaista se taisi silloin viimeksi olla alusta asti - jatkuvaa kipuilua. No, vähän turhan hyvin tämä koko homma taisikin mennä. Tänään en pahemmin sitten uskalla (tai edes halua) poistua kodin ulkopuolelle, nuo jumppaamiset saavat olla päivän ainoat liikunnat. Huomenna tarvitsee kuitenkin mennä sinne naisten peliin toimitsemaan ja tiedän, että se parin tunnin istuminen ei varsinaisesti nyt ainakaan oloani paranna.

Päivä onkin pääasiassa mennyt tämän parissa..

HIMYM <3

Ja seuraavaksi sitten kuvapläjäys jaloista. Viisi päivää nyt siis leikkauksesta.
Jos rumat, paksut ja löllöt polvet ällöttävät, niin nämä kuvat kannattaa varmaan jättää väliin..

Mistä näitä mustelmia tulee?

  

Viime aikoina tuo vasen takareisi on ollut todella kipeä. Polvitaipeeseenkin on näemmä tullut kiva mustelma, tämäkin alkaa kyllä olla jo paranemaan päin..

 

Pohkeisiinkin on kerääntynyt sen verran nestettä, että pohkeen ympärysmitta alkaa lähennellä reiden ympärystä :( olen hieman laiminlyönyt noita nilkan pumppaamisia... köhköh.

Loppuun vielä kuva havainnollistamaan tuota polven koukistumisastetta. Aika hyvin, viimeksi näissä asteissa oltiin vasta joskus kuukauden kohdalla?

I may not be there yet, but I'm closer than I was yesterday.

Neljättä päivää viedään. Nousin siinä puoli kymmenen maissa ja parkkeerasin itseni taas tutulle paikalle sohvannurkkaan. On tämä vaan niiiiiin tylsää vielä tässä vaiheessa :/
Jonkin ajan kuluttua alkoi vasenta jalkaa särkemään niin kovin, että teki mieli itkeä. Eilen aloitin näet nuo takareisijumpat myös tuolle vasemmalle jalalle, ja siitäkös se näköjään ärtyikin aika huolella. Tänään en kunnolla saanut jalkaa enää taivutettuakaan ja turha sitä on väkisin runnoa.
Voisi kuvitella, että tämä oikea jalka olisi paljon pahempi, mutta ehei :D
Hain postinkin ja ilman keppejä köpöttelin tuolla pihalla jäisellä asfaltilla! Toivottavasti kukaan naapuri ei sattunut katsomaan ulos kun laskeuduin nuo kaksi huimaa rappusta alas, oli meinaan jokseenkin huvittavan näköistä :D

Katsoin päivällä sitten yhden leffan (The Lincoln lawyer - Oikeuden palvelija, oli ihan jees) ja laitoin pikku H:lle viestiä jos pääsisin kyydillä reeneihin, kun ei tämä kotona kököttäminenkään nyt liian hauskaa ole. Onneksi menin, oli ihana nähdä noita muitakin pitkästä aikaa :)
(no joo, näinhän mä koko porukan lauantaina pelissä, mutta sitä ei lasketa...)
Hallissa oli perkuleen kylmä, tuli villasukkia ikävä. Olihan nuo kepit mukana, mutta kun mielestäni "kävelen" jo niin hyvin ilman niitäkin niin pakkohan se oli sitten kävellä kans. Ja voi jessus että alkoi taas jalkoja särkemään :/ tyhmästä päästä kärsii koko tyttö.. Käytiin A:n kanssa vielä ruokakaupassa ja apteekissakin noiden reenien jälkeen ja teki mieli vain itkeä koko ajan kun jalkoihin sattui niin paljon. Kotona sitten taas buranaa naamaan ja alkaa jo vähän helpottamaan.

Siellä ne toiset pelailee...

Tämän kauden hitti vaikuttaa nyt olevan ristisidevamma. Tiedän jo 9 henkilöä (joko tuttua, omaa kaveria tai kaverin kaveria), joilla kaikilla on hajonnut polvi tässä parin kuukauden sisällä. Tässä vaiheessa kautta kun sen hajottaa, niin eipä tarvitse enää pelata tämän kauden pelejä. Sitten taas toisaalta, jos ajatellaan että kausi alkaa siinä syys-lokakuussa, niin ehtiipähän ainakin kuntouttaa polven aika täydellisesti uutta kautta varten. Jos siis aikoo vielä pelata joskus.. :/ olihan tässä itselläkin tarkoituksena veivailla kotona pallon kanssa, mutta enpä ole mailaan koskenut sen kauden ensimmäisen ja viimeisen pelin jälkeen. Ehtiihän sitä sitten joskus..

Olin tuossa aiemmin vähän hermoillut, kun tuntuu ettei jalka mene vieläkään kunnolla suoraksi (d'oh, johan tässä on neljä päivää mennytkin..). Tänään sitten katsoin peilistä, että miltäs se suoristus oikein näyttää.. Ja jumaliste, se jalkahan meni suoraksi! Kun siinä on nyt sen reilut 3v ollut se 5 asteen ojennusvajaus, niin jalka hakeutuu aina jotenkin automaattisesti siihen asentoon jossa se on hieman koukussa. Eli nyt jatkossa tarvitsee koko ajan keskittyä siihen, että jalka on suorassa.. En enää edes muistanut, miltä tuntuu seistä molemmat jalat suorana :D

Mutta mutta.. Jatkan nyt How I met your motherin katsomista :)

A friend in need is a friend indeed

Yksi rakkaimmista ystävistäni tuli tänään kylään ja toi samalla herkkuja kiinalaisesta: kauan himoitsemiani kanapalloja! Omnomnom. Olinkin juuri päivällä miettinyt, että kehtaisinko pyytää ystävääni tuomaan näitä.. Ilmeisesti luki ajatukseni ;)

Oli kyllä ihanaa nähdä J:tä "pitkästä" aikaa :) päivät kuluvat niin hitaasti ja on kovin yksinäistä, kun A on töissä kuten kaikki muutkin. Tv:stäkään ei oikein tule mitään keskellä päivää (joo, onhan meillä canal+ tai cmore vai mikäs se nykyään onkaan..) mutta sielläkin pyörii vain ne samat huonot leffat päivästä toiseen. Netissäkään ei jaksaisi koko aikaa surffailla ja uudet dvd-boksitkin on jo katsottu läpi. Ulkonakaan ei oikein voi olla, kun en kovin pitkiä aikoja jaksa/pysty kävelemään vielä, keppienkään kanssa (tulee rakkoja käsiin :p ). Salillekaan ei voi vielä mennä, ja vaikka voisikin, niin en jaksa kävellä sitä matkaa enkä pyörällä saa vielä ajaa. Enkä voisikaan, sillä sekin varastettiin tuossa pari viikkoa sitten päiväunieni aikana >:(
(valivalivali)

Huomenna voisin käydä katsomassa treenejä, tulisi edes jotain vaihtelua näihin päiviin. Ja kivahan se on niitä joukkuekavereitakin nähdä, kun en eilen pelin jälkeen oikein ehtinyt kenenkään kanssa sen kummemmin jutella.
Keskiviikkona naisilla onkin sitten kotipeli, ja lupasin mennä toimitsemaan jos tarve vaatii.
Tulossa onkin varmasti vauhdikas ja viihdyttävä peli, vastustaja kun putosi liigasta viime kaudella ja varmasti mielii sinne takaisin.. Ja meidän olisi taas päästävä takaisin voittojen tielle..

Olen vieläkin jollakin tavalla ihmeissäni siitä miten hyvin kaikki on mennyt. Kipuja ei ole, paitsi jalkaa vääntäessä/taivuttaessa jne. Enemmän tuo vasen takareisi tuntuu vaivaavan, ihan kuin siellä olisi paha lihasrevähdys. Mutta paremmalta sekin tuntuu koko ajan :)
Pelkäsin niiin paljon tätä toista leikkausta, kun jotenkin ajattelin että kaikki menisi kuten edelliselläkin kerralla. Kuinka väärässä olinkaan! Keppejäkin käytän vain, jos lähden kodin ulkopuolelle. Harmittaa kyllä todella paljon, etten silloin viimeksi kirjoitellut mitään ylös. Nyt olisi kiva vertailla asioita :)
Joku saattaa miettiä, että onko tämmöisestä aiheesta nyt pakko pistää joku blogi pystyyn. No, ei ole mutta minäpä pistin :)
Silloin 3,5v sitten etsin googlen avulla kohtalotovereita ja mielenkiinnolla luin näiden ihmisten kokemuksia omista leikkauksistaan, toipumisistaan ja kuntoutuksistaan. Kyllähän sitä tukea saa perheenjäseniltä, ystäviltä jne, mutta on se silti aivan eri asia keskutella jonkun kanssa, joka on itsekin käynyt tämän saman läpi. Ei sitä kukaan muu ymmärrä, mitä kaikkea tämä koko prosessi pitää sisällään. Loppupeleissä kun kyse kuitenkin on melko suuresta leikkauksesta, jota seuraa pitkä kuntoutusjakso. Että toivottavasti tästä blogista olisi hyötyä edes yhdelle ristisidepotilaalle :)

Tässä vielä kuva edellisen operaation jäljiltä, leikkauksesta kulunut kaksi päivää. Naurattaa vieläkin tuo sävyero :D

Särrkee, särrkee...

Olipahan salibandyrikas päivä! Oltiin joku 9h reissussa ja nyt taas kotona.. Ja kyllä tuntuu jaloissa! Särkee niin perkuleesti että... Ja vielä pitäisi jumppa hoitaa alta pois :/

Mutta.. Tätä päivää olin odottanut - pääsi vihdoinkin taas suihkuun ja sai nämä ärsyttävät, puristavat siteet pois. Eli heihei tälle näylle...

 

Ja hellou jalat! Eipä ollut kaunis näky vastassa :D
 

Ei muistaakseni viimeksi näkynyt mitään vereen viittaavaa noiden leikkaushaavojen kohdalla??
Dafuq is this... Molemmat jalat näyttää tuommoisilta tasapaksuilta ratapölkyiltä :(
Ei tunnu edes polvilumpio tuon turvotuksen alta :D

Mutta tosiaan, lähdettiin päivällä Vantaalle katsomaan meidän naisten peliä. Ikävä kyllä viininpunaiset eivät poistuneet voittajina hallista, ja valmentajakin kielsi kirjoittamasta pelistä mitään... No, better luck next time!

Huomasin, että puoli seiskalta olisi Tapiolassa saman lohkon peli, Indians vs FT Steelers. Käytiin välissä syömässä, ja sitten ajettiin Tapiolaan. Varsin vauhdikasta ja viihdyttävää salibandya :)
Vieläkään ei tuntunut pahalta katsella toisten pelaamista, mikä minua vaivaa? Vai ovatko lääkkeet turruttaneet niin hyvin.. :D ken tietää..

Nyt pitäisi tosiaan hoitaa vielä tuo pakollinen "paha" eli jumppa. Polvea särkee jo nyt siihen malliin, että mitähän tuostakin mahtaa tulla. Mutta, no pain no gain. Ei tämän helppoa pidäkään olla.

 

TGIF.

Perjantai! Vaikka minullehan se nyt toisaalta on yksi ja sama, kun ei tarvitse töihin mennä ihan hetkeen. Se huono puoli tässä pitkässä saikussa on, ettei viikonloputkaan tunnu enää miltään :/

Aamulla otin taas satsin Tramalia ja buranaa, ja myöhemmin vielä yhden Oxycontinin kun tuntui tarpeelliselta. Aamupäivällä soitti sitten sairaanhoitaja sieltä Dextrasta ja kyseli vointiani. Sanoi vielä, että pitäisi noita Oxycontineja ottaa vain yötä vasten.. juu :D

Päivällä oli sitten ensimmäisen jumppatuokion aika. Huhhuh, on se vaan niin vaikeaa! Nuo siteet haittaavat koukistamista jokseenkin paljon, mutta onneksi niistäkin pääsee sitten huomenna eroon. Tosin, polvi taipuu tässä vaiheessa paljon paremmin kuin viime kerralla, jee :)
Suoristaminen tuntuu ajoittain vähän ilkeältä, mutta ehkä sekin tulee sieltä pikkuhiljaa sitten... 

 

Ja sitten taas kylmäpussit käyttöön...
 

Jumpan jälkeen alkoi olo tuntua taas tokkuraiselta, kiitos Oxycontinin. Köpöttelin makkariin tarkoituksena ottaa pikku päikkärit, mutta voi luoja sentään mitä unia näinkään :D 
En ole kyllä vieläkään aivan varma nukuinko koko ajan, vai olenko nähnyt jotain ihme valveunia :D

Tästä se lähtee..

Ensimmäisestä yöstä selvitty hengissä. Kipuja ei ollut pahemmin, mutta muuten nukuin todella huonosti. Heräsin jo joskus kolmen aikoihin, jonka jälkeen olen vain pyörinyt (no, niin paljon kuin näiden jalkojen kanssa nyt pystyy pyörimään :D) sängyssä ja torkahdellut välillä. Tuli siinä hakattua vähän Angry birdsiäkin aikaaa tappaakseni :)
Seiskan aikoihin sitten A:kin heräsi onneksi ja auttoi minut sängystä ylös ja vaatteet päälle.

On tämä kyllä niin paljon haastavampaa ja hankalampaa kun on molempia jalkoja operoitu, ei voi muuta sanoa. Edelliskerralla kun pystyi tuon vasemman jalan avulla ponnistamaan ylös tai laskeutumaan alas, mutta nyt tuntuu että on aina pakko vain rojahtaa sohvalle, sänkyyn yms. kun ei pahemmin vielä koukistu jalat. Eilen illalla tuli kyllä vuodatettua vähän kyyneleitä kun harmitti niin kovin tämä oma avuttomuus. On se nyt p*rkele, kun ei vessassakaan meinaa pystyä käymään :/

Tänään pitäisi aloittaa tuo jumppaaminenkin, mikä hieman hirvittää etukäteen. En varsinaisesti pelkää kipua, koska tiedän että tulee sattumaan mutta kai sitä jollain tapaa pelkää vähän sitä, että onnistuu rikkomaan tuon uuden siirrännäisenkin. Ensilumikin näkyy sataneen maahan viime yönä, toivottavasti sulaisi äkkiä pois ja pysyisikin pois niin olisi noiden keppien kanssa helpompaa liikkua ulkona :)

Ja voi että kun mieli hinkuu jo takaisin salille! Jos viikon päästä sitten pääsisi sinnekin treenaamaan yläkroppaa :) 

No se leikkaus.

Kotona ollaan taas! Olin Dextrassa jo hyvissä ajoin, n. 20min etuajassa. Ensin tarkastettiin aiemmin lähettämäni esitietolomake ja siinä jo keskustelin hoitajan kanssa ottaisinko nukutuksen vai puudutuksen. Aikomuksenani oli ottaa nukutus jälleen kerran, mutta päädyin sitten kuitenkin puudutukseen varsin hyvien perustelujen jälkeen. Ja toisaalta oli se edelliskerran voimakas pahoinvointikin niin hyvin vielä muistissa, ettei kovin paljoa tehnyt mieli käydä samaa rumbaa uudestaan läpi.

Tämän juttutuokion jälkeen minut ohjattiin pukuhuoneeseen ja sain vaihtaa päälleni ah niin tyylikkäät sairaalavaatteet. Sitten oli vuorossa keskustelu anestesialääkärin kanssa, jonka jälkeen käytiin vielä Dextran fyssarin kanssa jumppaohjeet läpi.
Leikkaava lääkärikin kävi vielä kanssani juttelemassa ja piirtelemässä vähän viivoja polveen.

Ja sitten vain odoteltiin...

Hieman ennen puoli kahtatoista siirryin leikkaussaliin, jossa sain ensiksi tipan käteen ja sen jälkeen oli spinaalipuudutuksen vuoro. Ei varsinaisesti sattunut, mutta jokseenkin epämiellyttävältä se kyllä tuntui. Olin sanonut aiemmin anestesialääkärille, että haluaisin ottaa pienet torkut leikkauksen aikana. Sain sitten "unilääkettä" ja olo alkoi tuntua jokseenkin tokkuraiselta. Ja oli niin pirun kylmä! Sitä tärinän ja hampaiden kalinan määrää :D
Jossakin kohtaa sitten päätinkin, että haluan katsoa mitä polvessa tapahtuu ja lääkitys lopetettiin. Olihan se kyllä mielenkiintoista katseltavaa. Uusi ristiside otettiin tällä kertaa siis vasemman jalan hamstring-jänteestä, kun edellisen kerran se otettiin oikean jalan takareidestä.
Kipua en tuntenut missään vaiheessa, mutta tunsin kyllä kun mentiin tuosta vasemmasta jalasta sisään :) kun jänne oltiin vedetty ulos, kuvasi kamera hetken aikaa polviani "ulkoapäin" ja olihan se melko hurja näky kun molemmat polvet olivat aivan veressä :D tästä ei mennytkään enää sitten kauaa kun uusi ristiside oli paikoillaan ja minut kärrättiin heräämöön.
Aloin jälleen palelemaan ja sain lämpöpeiton päälleni. Eipä siitä tuntunut olevan paljoa apua, joten lisää lääkettä suoneen ja johan loppui täriseminen. Kello oli tässä vaiheessa hieman yli yksi, joten leikkauksessa oli mennyt reilu 1,5h. Tuntui, että se kesti lähinnä sen puoli tuntia :D
Yritin nukkua, mutta ei väsyttänyt yhtään ja lisäksi koko ajan joku puhui puhelimeen tai naapurisängyn tyttö itki ja uikutti hysteerisenä. 

Pikkuhiljaa alkoi tunto palautua jalkoihin ja pystyin heiluttelemaan varpaita ja vähän ajan kuluttua nostelemaan jalkojakin. Sain kauan kaivatun ja odotetun välipalan n.17h syömättömyyden jälkeen. Pyysin vielä kerran kipulääkettä ja sehän humahtikin kivasti nuppiin. 
Viiden jälkeen päätin, että nyt tää tyttö tahtoo kotiin ja hoitajan avustuksella kampesin itseni sängystä ylös. Päässä heitti hieman ja pelotti, että kantavatko ne jalat ollenkaan mutta niin vain siinä seistiin varsin tukevasti :) hitaasti köpöttelin pukuhuoneeseen pukeutumaan (okei,pyysin että hoitaja laittaa minulle sukat jalkaan..) ja sitten taas odottelemaan äitiä hakemaan. Dextran viereisestä apteekista haettiin vielä burana 800mg ja Tramal -satsit ja kotia kohti.

 

Ja tässä sitä nyt sitten pötkötellään :)
Kahden päivän päästä, eli lauantaina, saa sitten ottaa nuo siteet pois ja käydä suihkussa.
Parin viikon päästä poistetaan tikit ja sen jälkeen saakin sitten taas saunoa. 

Ensimmäinen fyssarikäynti varattiin marraskuun 20. päivälle, ja tänään jo saisi aloittaa tuon kotijumpan. Taidan kuitenkin aloittaa vasta huomenna, eiköhän tässä ole ollut jo ihan tarpeeksi rasitusta yhdelle päivälle :) 

Gym, I'll be back soon!

Viimeistä päivää viedäänja jännitys vain kasvaa koko ajan. Tuntuu, että sydän tulee rinnasta ulos kun niin kovin jännittää :)
Olen tänään saanut ihania tsemppiviestejä, toivotaan nyt tosiaan että kaikki menee huomenna paremmin kuin hyvin!

Äsken kävin vetämässä viimeisen punttireenin luoja tietää taas kuinka pitkään aikaan. Treenasin selän ja haukkarit, mavea en uskaltanut/viitsinyt enää näin viimeisenä iltana tehdä.
Loppuun vielä reilut 25min infrapunasaunassa ja kotio.

Sairaalassa pitäisi sitten olla klo 10, eikä aamulla saa syödä eikä juoda mitään - viimeksi sai sentään vettä juoda mutta nyt ei sitäkään. Toivottavasti en tottumuksesta mene aamulla suoraan jääkaapille :D
A:n piti tulla mukaani, mutta koska heillä on töissä sairaslomatapauksia niin äidin kanssa mennään tälläkin kertaa sitten.No,ehtii se A hoitaa minua kotona sitten ihan tarpeeksi seuraavien viikkojen aikana :)

Tällä hetkellä on aika positiiviset ja toiveikkaat fiilikset tulevan suhteen, mutta saas nähdä iskeekö sitten huomenna se epätoivo. Loukkaantumisen jälkeen kun vietin seuraavat kaksi päivää vain itkien ja itsesäälissä rypien. Sen jälkeen olinkin jo suurimmaksi osaksi "surutyöni" tehnyt ja hyväksynyt ikävät tosiasiat. Aika on kullannut muistot, ja kuinkahan paljon tässä onkaan näiden vuosien aikana ehtinyt unohtaa mitä kaikkea siihen kuntoutukseen taas sisältyikään.. Jotain hyvääkin siitä edellisestä loukkaantumisestani seurasi: minusta tuli jollain tapaa nöyrempi ja opin itsestäni paljon uusia asioita. Minusta tuli päättäväisempi ja sisukkaampi, ja toivon etteivät nämä piirteet ole kadonneet mihinkään :)
Lisäksi läheisiltä saatava tuki on suuressa arvossa. Kun itseltä loppuu toisinaan usko siihen omaan tekemiseen, tulee jostain pelastava enkeli potkimaan persuksille.
Ei tässä ole kuitenkaan kyse maailmanlopusta tai tappavasta taudista. Vuoden päästä (jos hyvin käy!) olen jo aika lailla samassa kunnossa kuin nyt, ellen jopa paremmassa. Pitää vain tehdä kovasti duunia sen eteen, ja siihen minä olen valmiimpi kuin koskaan.

If you're tired of starting over, stop giving up.

Se olisi sitten enää kaksi päivää leikkaukseen. Aika on kyllä hujahtanut aika nopeasti, ihan kuin olisi viime viikonloppuna ollut tuo kohtalokas peli. Toivottavasti aika rientää yhtä nopeasti sitten leikkauksen jälkeenkin, haluan pian juoksemaan!

Olin pari viikkoa sitten katsomassa meidän treenejä. Ihme kyllä ei tuntunut erityisen pahalta edes katsoa muiden pelailua. Olin tosiaan kypsytellyt lopettamispäätöstä jo viime keväästä asti, mutta päätin pelata ainakin tämän kauden vielä. No, eipä tarvinnut. Eniten kaipaan spinningiä (spinninkiä? miten tuo sana taipuu?) ja bodycombatia. Liityin kesällä paikalliseen liikuntakeskukseen (tai klubihan tuo enemmänkin on) ja jäin totaalisesti koukkuun bodycombatiin. Spinning astuukin kuvioihin siinä 6-8 viikon kuluttua leikkauksesta, combatista en tiedä. Tosin voihan ne kaikki hypyt ja potkut jättää väliin aluksi.. :)

Normipäivä tänään, nousin sängystä siinä kympin maissa ja parkkeerasin ruhoni olohuoneen sohvalle. Pari tuntia pötköttelin ja surffailin kunnes lähdin kävelylenkille.
Matkaa kertyi n. 7,1km ja aikaa tähän kului 1h8min. Ihan hyvin, kun pari viikkoa sitten sain klenkattua juuri ja juuri reilut 2km. 
Äsken kävin salilla, rinta-olkapäätreeni plus sitten prässiä ja reiden ojennuksia tuolle leikattavalle jalalle.
 
prässi
1x15 37 kg / per jalka
1x12 45kg
1x10 53kg 
1x8   61kg

ojennukset
1x12 25kg / per jalka
2x10 30kg

Kyllä siinä taas hymy hyytyy parin viikon päästä kun ei mene edes se 10 kiloa..

Löysin koneelta vähän kuvia, joita otin edellisen operaation jäljiltä. Voi luoja, olin aika hyvin unohtanut minkä kokoinen paketti siitä kintusta tehdään!

 
Eikä se kovin kaunis näky ollut noiden "kääreiden" poiston jälkeenkään...

 Näihin kuviin onkin hyvä lopettaa :D

Voi polvi minkä teit..

Kauden ensimmäistä peliä pelattu ehkä kymmenisen minuuttia, kun saan pakilta syötön laidan viereen. Näen vastustajan pakin tulevan vastaan ja hyökkääjän lähestyvän oikealta puoleltani. Pallo lapaan, tarkoituksenani varmaankin juosta hyökkääjän ohi.. Kunnes kaadun, polvesta kuuluu ja tuntuu taas se pelottavan tuttu napsahdus ja minä makaan kentän pinnassa polveani pidellen. Ja itken. En niinkään kipua, vaan stä, että tiedän jo mitä on käynyt: eturistiside napsahtanut taas poikki ja pelit ohitse minun osaltani. Olin täynnä vihaa ja katkeruutta: miksi taas, miksi minä, miksi juuri nyt kauden ensimmäisessä pelissä?

Ehti kulua yli 3,5 vuotta edellisestä tapaturmastani. Silloinkin polvi vääntyi kesken salibandypelin ja loppukausi oli pilalla. Ensimmäiset kuusi lääkäriä sanoivat kaikki polveni olevan kunnossa, mahdollisesti nivelsiteet ovat venähtäneet mutta kyllä se eturistiside on ehjä. Eipä ollut ei, enkä onneksi itsekään suostunut tuota diagnoosia uskomaan. Kolmisen kuukautta siinä meni "hukkaan" kun juoksin lääkäriltä toiselle eikä kukaan löytänyt vikaa enkä meinannut saada lähetettä magneettikuvaan.

Ensimmäinen leikkaus suoritettiin Töölön Mehiläisessä huhtikuussa 2009. Kuntoutuksessa tuntui menevän kaikki mahdollinen pieleen, polven liikeradat palautuivat hyvin hitaasti enkä koskaan enää saanut jalkaa täysin suoraksi. Se ei kyllä liiemmälti ole haitannut elämistä, mutta kyllähän se vähän pisti harmittamaan. Pari viikkoa leikkauksesta könysin sitten kuntosalille, vaikka en kunnolla päässyt edes portaissa kulkemaan. Mutta pakko oli päästä.. Tuona kuntoutusaikana treenitunteja kertyi parhaimmillaan 25h/vko. Salilta löytyi muutamia kohtalotovereitakin, ja mieleenpainuvimman kommentin sain eräältä ammattikoulun poikien liikunnanopettajalta, joka sanoi että oli ollut hienoa seurata sisukasta treenaamistani. Silloin taisi silmäkulma vähän kostua, kun liikutuin niin kovin :)

Uusi leikkaus olisi nyt sitten neljän päivän päästä. Hieman jo jännittää, ehkä vähän pelottaakin.
Onnistuuko kuntoutus tällä kertaa paremmin? Tuleeko polvesta enää koskaan hyvää? 
Salibandylle joudun todennäköisesti sanomaan heipat, alkaa varaosat loppua itseltä jos vielä jatkan tätä loukkaantumista. Olisi vain ollut kiva lopettaa omasta päätöksestä eikä sen takia että on pakko. No, se on sitten sen ajan murhe.. Nyt keskityn vain tähän hetkeen.


"I'm not telling you it's going to be easy - I'm telling you it's going to be worth it.”