Olen tänään saanut ihania tsemppiviestejä, toivotaan nyt tosiaan että kaikki menee huomenna paremmin kuin hyvin!
Äsken kävin vetämässä viimeisen punttireenin luoja tietää taas kuinka pitkään aikaan. Treenasin selän ja haukkarit, mavea en uskaltanut/viitsinyt enää näin viimeisenä iltana tehdä.
Loppuun vielä reilut 25min infrapunasaunassa ja kotio.
Sairaalassa pitäisi sitten olla klo 10, eikä aamulla saa syödä eikä juoda mitään - viimeksi sai sentään vettä juoda mutta nyt ei sitäkään. Toivottavasti en tottumuksesta mene aamulla suoraan jääkaapille :D
A:n piti tulla mukaani, mutta koska heillä on töissä sairaslomatapauksia niin äidin kanssa mennään tälläkin kertaa sitten.No,ehtii se A hoitaa minua kotona sitten ihan tarpeeksi seuraavien viikkojen aikana :)
Tällä hetkellä on aika positiiviset ja toiveikkaat fiilikset tulevan suhteen, mutta saas nähdä iskeekö sitten huomenna se epätoivo. Loukkaantumisen jälkeen kun vietin seuraavat kaksi päivää vain itkien ja itsesäälissä rypien. Sen jälkeen olinkin jo suurimmaksi osaksi "surutyöni" tehnyt ja hyväksynyt ikävät tosiasiat. Aika on kullannut muistot, ja kuinkahan paljon tässä onkaan näiden vuosien aikana ehtinyt unohtaa mitä kaikkea siihen kuntoutukseen taas sisältyikään.. Jotain hyvääkin siitä edellisestä loukkaantumisestani seurasi: minusta tuli jollain tapaa nöyrempi ja opin itsestäni paljon uusia asioita. Minusta tuli päättäväisempi ja sisukkaampi, ja toivon etteivät nämä piirteet ole kadonneet mihinkään :)
Lisäksi läheisiltä saatava tuki on suuressa arvossa. Kun itseltä loppuu toisinaan usko siihen omaan tekemiseen, tulee jostain pelastava enkeli potkimaan persuksille.
Ei tässä ole kuitenkaan kyse maailmanlopusta tai tappavasta taudista. Vuoden päästä (jos hyvin käy!) olen jo aika lailla samassa kunnossa kuin nyt, ellen jopa paremmassa. Pitää vain tehdä kovasti duunia sen eteen, ja siihen minä olen valmiimpi kuin koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti